maanantai 23. tammikuuta 2012

11. Suvaitsevaisuuden pakko

Jos et ole suvaitsevainen, et saa olla. Ole korkeintaan hiljaa, äläkä tee mitään, älä sano mitään.

Tällainen olo tulee väkisin seuratessani nykyistä keskustelua erilaisten aiheiden ja asioiden suvaitsemisesta tai yleensä suvaitsevaisuudesta, jonka alle nykyään näköjään laitetaan vaikka mitä. Välillä tuntuu, kuin kaikkea pitäisi nykyisin suvaita.


Kristittyjä on aina opetettu suvaitsemaan kääntämällä vaikka toinenkin poski, kun tulee turpiin. On opetettu antamaan anteeksi, ei vai kerran vaan seitsemän kertaa seitsemän, vai miten se nyt meni. Meitä opetetaan rakastamaan toista ihmistä, lähimmäistä, kuin itseämme.

Sitten vielä jotkut tulevat sanomaan, ettemme ole suvaitsevaisia, vaan milloin mitäkin, milloin ahdasmielisiä, milloin konservatiiveja, milloin mitäkin kunkin omien halujensa mukaan.


Pressanvaalit olivat oikea suvaitsevaisuuden testi. Jos et suvainnut, olit konservatiivi. Jos kuuluit tiettyyn kirkon ammattiryhmään, et saanut sanoa mielipidettäsi, koska se saattoi olla "poliittisesti suvaitsematonta". Tämä kielto tosin annettiin vain osalle kirkon työntekijöitä, muuta saivat huseerata kuoronsa tai kerhonsa tai muun sidostyhmänsä kanssa miten vain ja tehdä vaikka millaista vaalityötä. Mutta annapas kun pappi sanoi, että joku asia ei oikein sovi jollekin ehdokkaalle. Turpa kiinni pappi!


Nyt kun vaalit ovat ohi, sama suvaitsevaisuuden vyöry karkaa päällemme ja syleilee meitä kuoliaaksi. Äänestitkö - en. Pidä sitten turpasi kiinni seuraavat 6 vuotta. Äänestitkö henkilöä X - en. Oletko sinäkin siis noin suvaitsematon ja konservatiivi, tuollaiset pitäisi lopettaa, viedä navetan taa.

Kummallista on, että aika moni noin sanovista on omasta mielestään oikein tosi ortodoksi, oikeinuskova ja uskonsa puolustaja. Pelottaa!



*


Pelätkää Herraa ja olkaa työssänne tunnollisia, sillä Herra, meidän Jumalamme, ei suvaitse vääryyttä, puolueellisuutta eikä lahjusten ottoa.
(2.Aik.19:7) 



HAP
internetääliö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti