 |
| Château de Joux (Kuva © Nettihoukka/HAP) |
Edellisen sivun teksti (siis harha nr. 69. "Mitäs me hedonistiset medianomadit") aiheutti sen, että medianomadien viidakkorummut ovat olleet jokseenkin hiljaisia, ei ole suuresti singahdellut tekstiviestejä tai sähköposteja. Kun vielä on ollut flunssa päällä ja on pakko olla sisällä, aikaa on jäänyt tutkimukselleni huomattavasti enemmän.
Senpä johdosta tutkimukseni edistyy yllättävää vauhtia tai sitten ei. Laadin juuri ensimmäisiä materiaaleja tutkittuani itselle joitain vastaväittämiä, jotka vääriksi tai epätäsmällisiksi todistettuani osoittaisivat minulle tien ja jatkosuunnan tutkimukseni etenemiselle.
Nyt kävi vain niin, että tuli laadittua niin vahvat ja väkevät väittämät, että ne paikkansapitämättömäksi todistettuani verkkopedagogiikkaan uskoo Pedersören kirkon vaivaisukkokin, isä Stefusta nyt puhumattakaan. Tulikohan lähdettyä liian syvältä!
Olen keskittynyt viimeksi selvittämään nuoren peruskouluikäisen identiteettiä ja siinä tapahtuvia muutoksia hänen käyttäessään nykyaikaisia mediavälineitä. Vahvasti on noussut esiin vertailu muutaman vuoden takaisiin Kuusamon ja Lapin erämaissa liikkuneisiin ja lopulta Suomesta karkotettuihin elämäntapaintiaaneihin, iridiamantteihin, niin kuin he itse itseään nimittivät.
Esimerkiksi juuri Internettiä käyttävä nyt jo voi kai kohta sanoa, "tyypillinen suomalainen nuori", on pian tuollaisessa Internetin iridiamantti-vaiheessa. Nuo elämäntapaintiaanithan olivat ihmisiä, jotka muuttivat identiteettiään kuka mistäkin syystä. Osa oli nykymaailman kiireiseen elämään kyllästyneitä todellisia elämäntavan muuttajia, osa entisiä pikkurikollisia, osa toisten hyväksikäyttäjiä ja monenlaista muuta sekavaa sakkia. Lisäksi heillä oli uskottava tarina kerrottavanaan ulkomaailmalle heimostaan ja sen historiasta.
Vieraillessani heidän luonaan jokunen vuosi sitten Kuusamossa tienvarressa olevassa tiipiissä nokkosia ruuaksi riipimässä, jäi mieleeni kumma tunne porukasta, jolla oli "uskottava historia", muttei vanhuksia, "loistava tulevaisuus", mutta ei lapsia. Vain tuo polkuja ja teitä pitkin vaelteleva joukko lähes samanikäisiä, samaan ideaan uskovia tai siihen manipuloituja ihmisiä.
Seuratessani Internettiin vakavasti kiinnijääneitä nuoria, heistä löytyy samoja ominaisuuksia. Isovanhempien tai jopa omien vanhempien merkitys on vähentynyt ja heidän kulttuuriperinnöstään ja identiteetistään ei välitetä. Tulevaisuus on joko loistava tai merkityksetön, ja samalla ei ole hajuakaan tai edes kiinnostusta kuinka siitä selviydytään. Selviytymiseen ei edes ole minkäänlaisia eväitä. Tärkeintä on vain se, mikä on nyt, siinä hetkessä ja usein vielä erilaisessa Internetissä luodussa minuudessa, keinotekoisesti luodussa roolissa tai virtuaalitodellisuudessa. Siitä saa kaiken tyydytyksen oli sitten kyse harrastuksista, sosiaalisista suhteista, erotiikasta tai melkein mistä vain.
Internet on kaapannut nämä nuoret heimoonsa ja tehnyt heistä addikteja Internetin iridiamantteja, joilla on omasta mielestään uskottava historia ja loistava tulevaisuus.
Jotenkin minusta tuntuu tutkimuksen etenemistä pohtiessani, ikään kuin kuulisin korvissani isä Stefun toivottavasti hyväntahtoisen, mutta kuitenkin hieman ilkikurisen toteamuksen: "Enkös minä jo sen sinulle siellä Valamossa sanonut." On siinä haastetta kerrakseen!
Autuaita ovat laupiaat, sillä heidän osakseen tulee laupeus.
Herra muista meitä valtakunnassasi.
(Autuuden lauseista)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti